sunnuntai 18. elokuuta 2013

6mR SM 2013

6mR SM aikataulu sijoittui kätevästi Sinebrychoff Challengen jälkeen, ja vielä samassa satamassa, sillä järjestäjinä toimi molemmissa kisoissa NJK. Lauantaina ja sunnuntaina tarkoituksena oli ajaa kolme lähtöä.

Lauantaina oli sateinen kesäpäivä, tuulta noin 10m/s +/-, päivän ensimmäinen ensimmäinen lähtö ei mennyt kuin strömssöössä, kun olin keulalla näyttämässä linjaa, niin juuri ennen paukkua kun kurssi nostettiin kryssiin, astuin spinnu skuutin päälle ja liukahdin veteen, onneks sain kiinni spinnupuomista ja etustaagista ja sain nostettua itseni ylös, jostain syystä vene ei kulkenut kunnolla ja millään lähdöllä ei päästy kunnon asemiin, jonka takia sijoitukset sijoittuvat häntäpäähän. Meillä oli kuitenki muutama tiukka taisto Silene III kanssa.

Sunnuntai oli vastakohta lauantain säästä, aurinkoinen ja lämmin kesäpäivä, tuulta ei nimeksikään, aivan pläkä oli suurinosa ajasta, välillä tuli 1-2m/s hönkäyksiä. Radalle lähtö tuotti vaikeuksia, kun suomenlinnan ulkopuolella virtaukset veivät meitä kohti kaivaria, tuulta aivan nolla, eli emme liikkuneet ollenkaan. Pieni muutaman m/s tuuli iski ja päästiin radalle, mutta kun päästiin sinne tuuli tyynty kokonaan. Lilluimme radan luona koko päivän, Marianalla joogattiin jopa. Järjestäjien oli pakko saada startti ennen klo 16, jonka takia he lähettivät meidät aivan pläkään lillumaan, reilusti yli puolet ei päässyt edes maaliin ajoissa.

Oli kiva kisailla aivan vastakkaisissa sääolosuhteissa, myös oli mukavaa nähdä yli 20 kutosta startti linjalla, oli majesteettinen näky! Harmi vaan, että emme pärjänneet, sunnuntaina ei voitu oikeastaan kisailla, sillä Elinore on yksi painavimmista kutosista, mutta lauantaina meidän olisi pitänyt pärjätä paremmin, mutta emme vaan ikinä löytänyt sitä nopeutta.




Chillailua kutosen keulassa
















Melomista suomenlinnan edustalla.











Vaikkakin kaikki seisoo paikallaan, suuri kutosfliitti on aina herkkua silmälle :).

perjantai 16. elokuuta 2013

6mR Elinore (FIN-35), Sinebrychoff Challenge 2013

6mR Sinebrychoff Challenge 2013, ajettiin mukavassa säässä. Tuuli noin 4m/s ja aurinko paistoi, oli mukavan lämmin ja rento meininki. Veneitäkin oli hyvä 13 kappaletta. Kisan periaate on, että ajetaan kolme lyhyttä ratalähtöä helsingin edustalla kruunuvuoren selällä ja voittaja ajaa vastaan hallitsijaa match racen. 6mR Elinorelle (olin keulagastina) tämä oli harjoittelua lauantain ja sunnuntain SM-kisoja varten.

Ensimmäinen lähtö, startti meni ihan hyvin, vene kulki mainiosti, mutta toinen laita veti vähän paremmin, jonka takia oltiin ylämerkillä häntäpäässä, spinnu manööverit ja jiipit meni vallan mainiosti ja sijoituskaan ei ollut huono (9.). Seuraavan lähdön startti meni yhtä hyvissä merkeissä ja oltiin kympin sakissa ylämerkillä, mutta alamerkillä spinnu jäi jumiin toppiin ja jouduttiin säätää sitä sen verran, että missattiin toinen lähtö. Kolmannen lähdön startti ei mennyt aivan yhtä hyvin kuin kahtena ekana lähtönä, mutta oltiin silti top 10 sakissa ylämerkillä, ja spinnu manööveritkin onnistui ihan ok. Viimeinen lenssi meni jännittäväksi kuin MaybeIV oli meidän yläpuolella paaralla, pystyttiin nostamaan niitä ja nostettiinkin lippuveneen yli, mutta jiippasi juuri ennen lippuvenettä ja oli styyralla, mutta meillä oli merkkitilaa ja pystyttiin nostaa maybe linjan yli ja voitettiin ne, sijoituskin oli  mukava 7.

Kisan jälkeen oli lounas NJK:lla ja mentiin katsomaan finaali match racea maybe IV:llä, Fridolin (FIN-12) ja Sara af hangö (FIN-49) välillä. Fridolin voitti maailmanmestaruuden 2013 ja sara voitti vuonna 2011, eli edessä oli jännittävä kisailu. Fridolin voitti ensimmäisen erän kun Saran spinnu jäi jumiin eikä saanut ylos, toisen lähdön voitti taas Sara kun Fridolin venda epäonnistui, näytti että olisi tullut jännittävä viimeinen ottelu, mutta vikan lähdön startissa sara sai nostettua Fridolinin piihin ja jäivät paikalleen kuin sara lähti radalle, Sara voitti minuuteilla.


Finaalia katsomassa MaybeIV:llä (© Sailpix)


Spinnu kamppailua MaybeIV:tä vastaan. Meikäläinen jiippaa. (©Sailpix)

©Sailpix

maanantai 5. elokuuta 2013

Jacquart Baltic Classic Master Cup "Champagne regatta"

5 - 6.8.2013 pidettiin neljättä kertaa "shampanja regatta". Kyseinen regatta on classisia veneitä pitkin ja mukana olikin mukavat 30 osallistujaa. 8mR MM kisat oli viikkoa ennen, jonka takia kasien osallistumis määrät jäi pieniksi, ja regatan ajankohta on huono myös sen takia, että se on keskellä viikkoa loma aikojen ulkopuolella, jonka takia veneitä ei tullut niin paljoa kuin olisi mahdollisesti voinut tulla. Hienoimpiin veneisiin kuului ruotsalaisen 10mR "Itaca" ja SK95 "Britt Marie". Alunperin piti mennä 8mR "Vågspel":iin gastiksi mutta sitten SK55 "mayflower" tarvitsi gastia enemmän, joten päätin mennä sinne. Maanantain sää oli puoli pilvinen ja tuulta ei ollut ollenkaan. Oli aika tylsä ryhmä, kun meidän lähdössä oli vain yksi vene jonka kanssa voidaan kisailla (Vågpsel). Hävittiin vågikselle maanantaina, ja kilpailun järjestäjien säädön takia maanantain yksi lähtö jäi ainoaksi. Tiistaina oli myös kevyt tuuli, mutta aurinko paistoi. Taas kilpailu järjestäjät sääti jotain ja päästiin vasta klo 13 radalle, oli tiukkaa kilpailua Vågspelin kanssa ja lopulta voitettiin. Mutta ei kilpailun järjestäjät pitäneet lähtöä klo 15 jälkeen, jonka takia tiistainakin ajettiin vain yksi lähtö. Säät oli mukavia, hienoja veneitä ja mukavaa purjehdusta, ainoa mikä haittasi tätä regattaa oli ajankohta ja kilpailun järjestäjien säädöt.


SK95 "Britt Marie"













8mR "Vågspel"

 SK55 "Mayflower"













10mR "Itaca"














Kaikki kuvat © Jorma Rautapää